Seuralehti

Lujalainen on lujalaisten oma seuralehti. Lehti ilmestyy vuosittain joulun alla. Ensimmäiset vuodet lehti kantoikin nimeä Lujan joulu. Vuonna 1960 otettiin käyttöön nykyinen nimi. 

Lehteen kootaan eri jaostojen juttuja kuluneen vuoden tapahtumista ja sattumista, muistellaan menneitä ja tiedotetaan tulevasta. Eikä Lujalaisen sivut ole suljettuja ulkopuolisiltakaan kirjoittajilta, henkilöhaastattelujakin joskus teemme. 

Juttujen lomaan pyritään saamaan mahdollisimman paljon kuvia. Niillä saadaan aikaan elävyyttä ja ne syventävät sanoilla kerrottua. Kamerat vain aina valmiina kuvan ottoon. Näin toimien lehti on enemmän kuin pelkkä toimintakertomus vuoden tapahtumista. 

Vanhoihin lehden vuosikertoihin voi tutustua Liedon kirjastossa. Kirjastoon on lahjoitettu nidottu sarja seuralehtiä.