Historia

Seura perustetaan

"Kevät oli saapunut. Kevättä oli ilmassa, kevättä oli luonnossa ja kevättä oli myös ihmisten mielissä. Toukopellot työnsivät orasta läpi kevätkostean mullan, koivikot vihersivät hiirenkorvalla, ja pohjattoman siniseltä toukokuiselta taivaalta heitteli lauantai-illan aurinko vallattomia säteitään tienvarren puhelinpylvääseen kiinnitettyyn kirkasväriseen mainokseen. 

Tietä myöten pyöräili työmatkalta kotiinsa palaava reipas nuorukainen iloisesti vihellellen, huomasi ilmoituksen ja aatteli: mitäpä tuossa ilmoituksessa, pitänee pysähtyä katsomaan. 

T...U...L.. näkyi jo kaukaa, ja sitten pienemmillä kirjaimilla, että sunnuntaina toukokuun 21. Päivänä 1950, kello 13 pyydetään Liedon Maamiesseuran taloon kaikkia urheilusta kiinnostuneita keskustelemaan TUL:n alaisen urheiluseuran perustamisesta paikkakunnalle. -Valmisteleva toimikunta" 

Tällä päivämäärällä on urheiluseura nimeltä Liedon Luja saanut alkunsa ja jatkanut toimintaansa monipuolisesti välillä lajeja vaihtaen, mutta laaja-alaisesti. Tällä hetkellä vireä keski-ikäinen seuramme liikuttaa lietolaisia ja muitakin laajalla rintamalla monipuolisesti "vauvasta vaariin" perinteitä ja historiaa kunnioittaen, mutta tulevaisuuteen tähyten. 

Lainaus Lujan historiikista vuosilta 1950-1990

Logon historia

"Seuramme vuosikokouksessa tuotiin esiin sellainen ajatus, että meidänkin seuralla pitäisi olla myös oma tunnus - sellainen rintamerkki - niin kuin hyvin jokainen tiedämme. 

Tätä merkkiä olisi jokaisella seuramme jäsenellä oikeus kantaa ja sitä voitaisiin käyttää myös seuran tunnuksena, julkaisuissa, ilmoituksissa ja niin edelleen. No niin. Kokous valtuutti johtokunnan suunnittelemaan, ja suunnitelman ehdotuksen tultua hyväksytyksi, painattamaan myös näitä merkkejä tarpeellisen määrän. 

Johtokunta kokoontui, ja suunnittelu alkoi Tuomisen Unton heilutellessa puheenjohtajan nuijaa. - Mistä aineesta merkki valmistetaan? No tietenkin hopeasta, ettei se ajan tuulissa himmenisi, Kovin suuri kooltaan se ei myöskään saisi olla, eihän ole tarkoituskaan tehdä mitään markkinamainosta. 

Entä itse aihe? - Tultiin jo itse asian ytimeen. Mietiskeltiin ja tuumiskeltiin. Vähitellen ehdotuksia tehtiin jo useitakin, joista Puheenjohtaja niitä kehitteli ja selvitteli. 

Siitäpä vihdoin selvisikin, että Lieto ja Luja - eli Liedon Luja - siinäpä esiintyy kaksi kovaa "ällää". Tehdäänpäs yksi iso "ÄLLÄ", niin se samalla ilmentää kahta kovaa "ällää", jotka kumpainenkin ovat meille erittäin rakkaita. 

"Ja jos punaiseksi sanotaan, et veretön sä olekaan." Niin se on, sillä mitäpä muuta nuoriso ja eritoten urheileva nuoriso ja työläisurheiluseura voi ollakaan. Niinpä sitten syntyi päätös, että punaisesta kentästä kohoaa esiin hopeinen iso L -kirjain. Kentän alaosaa kaartaa hopeinen reunus puoliympyrässä, jossa nimi Liedon Luja. Sivuilta kummaltakin puolelta työntyvät esiin tammenlehvät, ja niiden välissä yläpuolella perustamisvuosiluku 1950. Puheenjohtaja nuiji päätöksen lukkoon, ja niin oli johtokunnan työ tältä osin päättynyt, Ja eipä aikaakaan, kun jo merkki somisti monen lujalaisen takin rintapieliä.